Viikot ne vaan hupenee

Hui kun aika menee nopeasti, vastahan se pieni tuli meille... mutta Dinahan on jo yli 11 viikkoinen, eli pian onkin jo ensimmäisen rokotusten aika! Varasin tänään ajan eläinlääkärille, perjantaina mennään ottamaan pikkuiselle nelos- ja raivotautirokotus.

Viikonloppuna annettiin tuolle pikkuiselle matolääkekin, joka kävikin oikein helposti. Ostin apteekista sellaista Canex:in pastaa, jonka vain sekoitin ruoan joukkoon, ja Dina söi sen lähestulkoon mitään tavallisuudesta poikkeavaa huomaamatta.

Viikon parin aikana Dina onkin alkanut näyttämään enemmän noita riiviömäisiä puoliansa... :D Kovasti se meitä kokeilee, ja rajojansa. Meno näyttää hetkittäin aika hurjalta, ja välillä rauhoittamista tarvitaan. Dina on nimittäin nyt sitten alottanut sen komentamisen oikein olan takaa... Ja kaikkea on tietenkin kiva pureskella, varsinkin ihmisten käsiä, jalkoja ja vaatteita. Villeimmillään Dina hyökkäilee lahkeisiiin kiinni, ja kaikkeen mihin se vaan pääsee käsiksi! :D Se ei vaan vielä meinaa tajuta, että ihmisiä ei saa pureskella. Vähän vaihdellen käytämme noihin pureskelu/riehumistilanteisiin huomioimattomuutta, tai rauhoittamista tiukasti syliin tai maahan. Joskus nekään ei tepsi, mutta sitten ei auta muuta kuin ohjata toinen sallitun tekemisen pariin. Se voi olla joskus vaikeaa, kun ihmisen käsi kiinnostaa silloin tällöin enemmän kuin vaikkapa lelu. Jos ei muuta niin sitten lähdetään ulos purkamaan energiaa, ja viimeistään sen jälkeen pitäisi simahtaa.

Hihnassa kuljetaan välillä jo hieman paremmin, mutta ei sitä nätisti vierellä seuraamiseksi voi vielä hyvällä tahdollakaan sanoa. :D Välillä poukkoillaan, ja vähän riuhdotaan. Joskus jäädään paikoilleen kököttämään, kun ei haluta mennä eteenpäin. Useimmiten Dina on vaan niin innoissaan, että haluaisi välillä vaan juosta ja mennä eteenpäin miten sattuu. Kaikki ohikulkijat olisi Dinan mielestä moikattava, mutta tähän mennessä ollaan pysytty turvallisen välimatkan päästä vieraista ihan rokotustenkin takia. Juuri käytiin ulkona ja siellä tuli taas vastaan muutamia lapsia, joita Dina seuraa aina mielenkiinnolla. Niiden mennessä ohi meistä, Dinan piti oikeen vikistä hieman, kun olis pitäny päästä moikkaa. Noniin ja nyt se nukahti, mutta kyllä se sen edestä riehuikin. :D